ICT-toimiala
Cursor Oy:n ICT:n soveltaminen -painopisteohjelmassa pyritään jatkuvasti luomaan alueelle uusia yrityksiä sekä pysyviä korkean teknologian työpaikkoja. Cursor Oy:n ICT:n soveltamisessa panostetaan nyt vahvasti peliteollisuuteen, joka omaa valtavan kansainvälisen markkinapotentiaalin. Seuraava iso hanke käynnistyy kesällä 2011. Tähän hankkeeseen osallistuvat myös Lappeenrannan Teknillinen yliopisto ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu.
Hankkeessa rakennetaan pelikehitys-, testaus- ja demoympäristöä sekä vahvistetaan koulutuksen sisältöjä. Lisäksi hanke tekee tutkimusta yritysten kilpailuedellytyksien parantamiseksi ja käynnistää tutkimus- ja kehitysfoorumin pelialalle Kaakkois-Suomessa. Suunnitelmissa on myös rahoituksen saaminen laajemmalle, maakuntarajat ylittävälle, Game Cluster-hankkeelle, jonka tarkoituksena on edistää peliteollisuuden osaamista ja infrastruktuuria sekä pelikustannustoimintaa.
Jatkossa ICT:n soveltamisen painopistealueella toimenpiteitä kohdennetaan pelitoimialan lisäksi terveydenhuollon sovelluksiin ja sähköisten palveluiden kehittämiseen sekä ICT:n hyödyntämiseen logistiikka- ja tuulivoima-aloilla. Informaatioteknologian soveltamisesta haetaan lisää tehokkuutta ja parempaa kannattavuutta.
Alla on kerrottu lisää jo menossa olevista kehityshankkeistamme. Mikäli Sinulla tai yritykselläsi on tarpeita ja ideoita ICT:n hyödyntämiseksi tai peräti ajatuksia uusiksi innovaatioiksi, ota rohkeasti yhteyttä – etsimme oikeat pelurit ja ratkaisemme ongelmasi!
Liiketoiminnan kehittämistä strategisesti
Maaliskuussa 2011 käynnistyi ICT-palvelujen tuottajaverkosto -hanke, joka tähtää Kymenlaakson ICT-toimijoiden liiketoiminnan kehittämiseen strategisten yhteistyömallien avulla. Keskeisinä toimipisteinä ovat parhaiden verkostonhallintametodien ja työkalujen määrittely ja käyttöönotto, strategisten verkostojen identifiointi ja yhteen saattaminen liiketoiminnallisesti merkittäviin tavoitteisiin sekä verkostojen päivittäisen työskentelyn tukeminen.
Tavoitteena on avata uusia kasvu-uria paikallisille yrityksille mm. uusien yhteistarjoomien, uusien markkina-avauksien, kansainvälistymisen ja operatiivisen tehokkuuden kautta. Onnistuneiden verkostohankkeiden kulmakivenä on vireä ja yhteistyöorientoitunut paikallinen ICT-yrittäjäyhteisö.
Haluatko mukaan? Ota yhteyttä:
Cursor Oy, Kotkan-Haminan
seudun kehittämisyhtiö
Jan Storgårds
Ohjelmapäällikkö
Kyminlinnantie 6
PL 14
48601 Kotka
Puh. 040 190 2534
jan.storgards@cursor.fi

